::  SARAHIN JA FREDDIEN HÄÄT

Sarah ja Freddie tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 1997 Tiedän mitä teit viime kesänä elokuvan kuvauksissa, mutta pari heistä tuli vasta kolme vuotta myöhemmin vuoden 2000 tammikuussa. Reilun vuoden seurustelun jälkeen 13. huhtikuuta 2001 he menivät kihloihin.

Noin puolitoista vuotta kihlauksen jälkeen Sarah ja Freddie avioituivat 1. syyskuuta 2002 Sol de Orientessa Meksikossa. He vuokrasivat koko lomakeskuksen viikonlopuksi (kaikki 51 huonetta jotka maksoivat $200+ per yö) varmistaakseen, että heidän tärkeä päivänsä pysyisi yksityisenä. Vieraita oli paikalla noin 60, joka koostui parin läheisistä ystävistä ja sukulaisista. Vieraiden joukossa olivat mm. Sarahin hyvä ystävä Shannen Doherty (Charmed), Dulé Hill (The West Wing), Eva LaRue (All My Children) ja morsiusneitona toiminut Lindsay Sloane (Grosse Pointe). Seremonia oli alunperin tarkoitus pitää ulkona, mutta Luonto Äiti päätti toisin. Tuona viikonloppuna paikalla riehui hurrikaani Hernán. Tämä ei kuitenkaan estänyt Sarahin ja Freddien häitä vaan tilaisuus yksinkertaisesti siirrettiin sisätiloihin. Lisäksi viikonlopun aikana tuolla alueella oli maanjäristys jonka voimakkuudeksi mitattiin 4.6 Richteriä. Luonnonvoimien lisäksi morsian ja muutama vieraista kärsivät lievästä mahataudista jonka takia he joutuivat viettämään aikaa sairaalassa hääpäivänä.

Kaikesta tästä huolimatta Sarah ja Freddie sanoivat toisilleen "Tahdon" seremoniassa jonka virallisen osuuden hoiti parin hyvä ystävä, ohjaaja Adam Shankman. Sarahilla oli yllään kaunis Vera Wangin suunnittelema valkoinen puku ja Freddie oli pukeutunut valkoiseen pellavapukuun, jonka Sy Devore oli varta vasten tehnyt häntä varten. Morsiusneidot olivat pukeutuneet pitkiin Vera Wangin sifonki asuihin joiden väreinä oli vaaleaa liilaa ja sinistä. Seremonian jälkeen häävastaanotolla Sarah oli pukeutunut valkoiseen BCBG:n asuun ja Mellan sandaaleihin. Vastaanotolla bändin soittaessa Someone to watch over me:n Sarah ja Freddie tanssivat ensimmäisen tanssinsa avioparina...

Muita yksityiskohtia häistä

  • Hääkakun oli tehnyt paikallinen leipuri Jesús Verdusco. Nelikerroksinen vaniljakakku oli koristeltu punaisilla ja pinkeillä ruusuilla ja se yksinään vei $10 000 häiden budjetista.
  • Sarah käytti häissä hänelle suunniteltua hajuvettä joka maksoi n. $175 per unssi
  • Sarahin ystävät antoivat hänelle häälahjaksi kaksi paria koristeommeltuja puuvilla pyjamia. Toisessa parissa lukee "Kiss the Bride" ja toisessa "Happily Ever After".
  • Sarahin morsiusneitoina toimivat Caryn Bardunias, Nicole King sekä Lindsay Sloane.
  • Vihkisormukset olivat Cathy Watermanin suunnittelemat