{ Biografia }

Imogen Heap on englantilainen laulaja-lauluntekijä Essexistä, Englannista. Hänet tunnetaan parhaiten Frou Frou:n toisena jäsenenä ja vuoden 2005 sooloalbumistaan Speak for yourself. Vuonna 2007 hän sai myös kaksi Grammy-ehdokkuutta. Imogen yhdistää musiikissaan akustisia soittimia, elektronisia saundeja ja nauhoitettuja ääniefektejä kuten vaikka ohi kiitävä juna, paistuvan aamiasen ritinä, juoksuaskeleet ja lämpöpatterin kolahtelut.

Infoa

Nimi:
Imogen Jennifer Jane Heap
Syntynyt: 9. Joulukuuta, 1977
Musiikkilaji: Eclectica; Elektroninen, vaihtoehtoinen, Indie, pop, rock
Ammatti: Muusikko, laulaja-lauluntekijä
Soittimet: Piano, syntikka, mbira, sello, klarinetti,
kitara, rummut, keytar

Ollut mukana bändissä Frou Frou

Imogenin nuoruus
Imogen on musisoinut pienestä pitäen. Hän on klassisesti koulutettu useisiin soittimiin kuten pianoon, selloon ja klarinettiin. Myöhemmin hän on itseopiskellut soittamaan kitaraa, rumpuja ja mbiraa.

Hän aloitti laulujen sanoittamisen hänen 13-vuotis syntymäpäivien aikaan. Hänen vanhemmat erosivat Immin ollessa 12-vuotias ja hänet lähetettiin sisäoppilaitokseen, jossa ei tuettu musikaalista nuorta ja hän ei tullut toimeen musiikinopettajansa kanssa. Opettajan rangaistus oli jättää Imogen yksin opiskelemaan, mutta tästä johtuen Imogen paneutui opiskelemaan sekvenssejä, musiikkitekniikkaa, sämpläystä ja tuotantoa Atari-tietokoneilla. Tästä seurauksena Imogen jatkoi opiskelua BRIT School of Performing Arts & Technology:ssa Croydonissa, Surreyssa. Kun manageri Mickey Modern esitteli Imogenin Nik Kershaw:lle, he nauhoittivat neljä demoa, jotka Mickey vei Rondor Musiciin. Seurauksena, parin kuukauden päästä, Imogen sai ensimmäisen levysopimuksensa itsenäiselle levy-yhtiölle Almo Soundsille Immin ollessa 18-vuotias. Mickey Modernin ja Mark Woodin muodostama Modernwood Management manageroi Imogenia seuraavan reilun kymmenen vuoden ajan. Mickeyn ystävä Dennis Arnold tykästyi Imogeniin niin, että suositteli häntä esiintymään vuoden 1996 Prince's Trust konsertissa, Hyde Parkissa, Lontoossa. Maineikas neljän laulun ensiesiintyminen, jota säestivät Immin läheiset ystävät esim. bändi Acacia, The Who:n ja Eric Claptonin välissä toi hänen ensialbumilleen hyvää palautetta ja useita esiintymisiä eripuolille Isoa Britanniaa.

1998-2001 i Megaphone ja Blanket
Immin debyyttialbumi, "iMegaphone" (anagrammi Imogen Heap:lle), julkaistiin maailmanlaajuisesti v. 1998 Almo Soundsin kautta ja se haali kriittistä suosiota. Immin angstista ensilevyä verrattiin artisteihin kuten PJ Harvey, Kate Bush ja Annie Lennox. Levy oli yhdistelmä itsekirjoitettuja ja -tuotettuja kappaleita ja kappaleita, jotka oli kirjoitettu ja tuotettu yhdessä tunnetujen tuottajien kanssa kuten David Kahne, Dave Steward ja Guy Sigsworth. Promootioon kuului esiintymisiä ympäri Eurooppaa ja kiertue Amerikkaan, jossa albumi oli kasvattanut suosiotaan ruohonjuuritasolla. Kolme singleä, "Getting Scared", "Shine" ja "Come Here Boy" julkaistiin rajoitetuin määrin ja "Oh me, Oh My" lähetettiin USA:n radioasemille "Shine":n sijasta. Almo Sounds vähensi rahoitustaan Britannian promotioon ja pisti Imogenille deadlinen kehittää uusia lauluja hänen toiselle albumille, mutta niistä kuulemma puuttui "Hitti-potentiaalia". Imogenin ura joutui ikävään limboon, kun Almo Sounds myytiin Universalille ja levy-yhtiön artistit siirrettiin uudelle merkille tai heivattiin pois. Imogen oli yksi niistä, jotka saivat kenkää levy-yhtiöltä ja hän jäi ilman levytyssopimusta. Imogenin saadessa uutta suosiota Frou Frou:sta ja toisesta albumistaan, Speak For Yourself, hän pystyi uudelleen julkaisemaan ensialbuminsa 14. Marraskuuta 2006, joka oli yhtäaikaa hänen syksyn 2006 Pohjois-Amerikan kiertueen kanssa.

Ollessaan kriisissä Almo Soundsin kanssa, Imogen esiintyi kahdella singlellä; "Meantime", jonka sanoittivat Guy Sigsworth ja Alexander Nilere brittiläiseen indie-elokuvaan "G.MT - Greenwich Mean Time", sekä "Blanket", yhteisbiisi Ubran Species:n kanssa, joka julkaistiin kahdella CD:llä ja Urban Species:n "Blanket" -albumilla. Samanaikaisesti Aozora Records osti "iMegaphone":n lisenssin ja albumi uudelleen julkaistiin Japanissa v. 2002 sisältäen "Blanket" ja (Frou Frou:n uudelleen miksaamaan) "Aeroplane" kappaleet. Jälkimmäisen musiikkivideo julkaistiin yksinoikeudella Japanin medioissa. albumi sai uuden ulkoasun ja lisäksi mukana oli piiloraita "Kidding", joka oli livenauhoitus Imogenin kiertueelta v.1999. Japanin uudelleen julkaisua lukuunottamatta, "iMegaphone":n eri versioita oli ollut niukasti saatavilla Almo Soundsin myynnin ja lakkauttamisen jälkeen, koska levystä ei oltu tehty lisäpainoksia sitten vuoden 1999. Tosin Brasilialaisella levy-yhtiöllä, Trama Recordsilla, on oikeudet "iMegaphone":n julkaisuun ja se on tehnyt rajattuja määriä lisäpainoksia. Alkuvuodesta 2006 Yhdysvaltojen iTunes Music Store julkaisi iMegaphone:n ladattavaksi verkkokaupastaan ja myöhemmin levyn on pystynyt lataamaan myös Imogenin omasta verkkokaupasta. iMegaphonen maailmanlaajuisen promootion ja uuden Japanin promotion välisenä aikana Imogen alkoi miettiä toista albumiaan samalla aloittaen laulujen sanoittamisen niin sooloalbumilleen, kuin yhteisprojektiin Guy Sigsworthin kanssa. Immi ei tosin saanut levytyssopimusta ja laulut joutuivat arkistoihin. Imogen lauloi Jeff Beckin albumilla "You Had It Coming" ja Jeff vieraili myöhemmin Immin albumilla "Speak For Yourself".

2002-2003 Frou Frou
Imogen ja Guy Sigsworth olivat yhteyksissä toisiinsa ja Sigsworth suunnitteli albumia, jonka hän sanoittaisi ja tuottaisi yhdessä laulajan, lauluntekijän, runoilijan tai räppärin kanssa ja se julkaistaisiin kokoonpanolla nimeltään Frou Frou. Sigswothillä oli itselläkin ongelmia levy-yhtiön kanssa, kun hänen bändiään, Acaciaa, ei huomioitu lainkaan. Guy kutsui Imogenin sanoittamaan hänelle laulua yhdellä ehdolla, että laulussa oli sana "love" mukana. Ensimmäinen lause, jonka Imogen keksi oli "lung of love, leaves me breathless" ja näin syntyi "Flicks"-kappale "Details"-levylle. Viikonpäästä Guy otti uudelleen yhteyttä ja he kirjoittivat ja nauhoittivat kappaleen "Breathe In" ja näin tapahtui kerta toisensa jälkeen, kunnes puolet levystä oli valmiina. Joulukuussa 2001, he päättivät muodostaa duon keskenään. Ensimmäinen virallinen Frou Frou:n julkaisu oli "Airplane" (joka uudelleen nimettiin "Aeroplane":ksi) remiksaus, joka oli B-puolena "Shine"-singelle ja osa iMegaphone:n uutta painosta Japanissa.

Elokuussa 2002 he julkaisivat albumin "Details" ja singlet "Breathe In", "It's Good to Be In Love" ja "Must Be Dreaming" (tosin kahta viimeisintä ei markkinoitu.) albumi oli täysin heidän kahden yhteistyön tulos, jossa Imogen toimi vokalistina ja he yhdessä sanoittivat ja tuottivat kappaleet. Levy sai kriittistä suosiota, mutta ei myynyt yhtä hyvin, kuin oli toivottu ja näin ollen loppuvuodesta 2003, laajan Iso-Britannian, Euroopan ja Yhdysvaltojen promokiertueen jälkeen, levy-yhtiö Island Records ilmoitti, että ei tarjoa sopimusta toiseen albumiin. He olivat kuitenkin halukkaita antamaan sopimuksen Imogenille sooloartistina, mutta hän kieltäytyi, koska ei halunnut antaa uraansa heidän käsiinsä "Details":n laiminlyönnin jälkeen. Imogen on kommentoinut asiaa: "If you had taken a shirt into a dry cleaners and they burned it, would you then go, 'Thanks very much. I'll bring in my other dry cleaning tomorrow'? You wouldn't. So I didn't take the deal". Immi ja Guy pysyvät läheisinä ystävinä ja ovat työskennelleet yhdessä jatkossakin mm. väliaikaisesti Frou Frou:n nimissä v.2003, kun he tekivät coverversion Bonnie Tylerin klassikosta "Holding out for a Hero" elokuvaan Shrek 2. Frou Frou:n suosio nousi 2004, kun kappale "Let Go" kuultiin elokuvassa "Garden State" ja myöhemmin elokuvassa "The Holiday" vuonna 2006.

2004-2005 Speak for Yourself ja The O.C
Joulukuussa 2003 Imogen ilmoitti sivustollaan, että aloittaisi toisen sooloalbuminsa työstämisen ja käyttäisi sivustoaan blogina, jossa kertoisi faneille albumin edistymisestä. Hän jopa antoi mahdollisuuden faneille auttaa häntä sanoittamaan "The Daylight Robbery" -kappaleen. Imogen asetti itselleen vuoden deadlinen työstää albumiaan ja varasi levyn masteroinnin tasan vuoden päähän joulukuulle 2004. Hän uudelleen kiinnitti asuntonsa rahoittaakseen tuotantokuluja ja ostaakseen soittimia (itselleen syntymäpäivä lahjaksi). Vuoden aikana Yhdysvaltalainen radioasema, KCRW (joka oli tukenut myös Frou Frou:n levyä), soitti Immin demoja ja vuoden 2004 loppuun mennessä albumi oli valmis. Imogen julkaisi kaksi kappaletta sivuillaan, "Just for Now" (joka oli tarjolla rajoitetun ajan joululahjana) ja "Goodnight and Go", ja fanit pystyivät ostamaan ne ennen albumin julkaisua. Jälkimmäinen näistä oli soinut hittisarja The O.C:n toisella kaudella aikaisemmin sinä kuukautena. Imogen paljasti joulukuun 2006 kiertuellaan, että "Just for Now" oli alunperin kirjoitettu myös The O.C -sarjaan Joulu/Hanukkalauluksi nimellä "Chrismukkah", mutta se katsottiin liian synkäksi sarjaan. Huhtikuussa 2005 The O.C:ssa kuultiin toinenkin Imogen kappale, "Hide & Seek", joka soi toisen tuotantokauden viimeisen jakson loppukohtauksessa. Kappale julkaistiin välittömästi digitaalisissa musiikkikaupoissa kuten iTunesissa. Kappale julkaistiin Iso-Britannian iTunesissa 5. heinäkuuta 2005, jolloin finaalijakso nähtiin Briteissä. Se nousi heti iTunesin latauslistan kärkeen ja pääsi myös Iso-Britannian viralliselle latauslistalle. Kolmannella tuotantokaudella The O.C:ssä kuultiin vielä kappale "Speeding Cars" ja Imogenin tulkinta Leonard Cohenin "Hallelujah"-kappaleesta.

Johtuen huonoista kokemuksista levy-yhtiöiden kanssa, Imogen päätti perustaa oman levy-yhtiön, Megaphonic Records, jonka alla Speak for Yourself; Imogenin toinen sooloalbumi, julkaistiin Isossa Britanniassa. Imogen tuotti, sanoitti ja "teki kaiken siltä väliltä" ... jopa kansitaiteen. Itse Imogen kuvailee albumiaan näin: "more Madonna than Guns N' Roses, more Donnie Darko than Dirty Dancing... left of center, electronically sprinkled magic dust over orchestral strings, harps and things, with great lyrics". albumi julkaistiin Briteissä 18. heinäkuuta 2005 CD:nä ja iTunes UK:ssa, jossa se pääsi Top10 -listalle; Levyä painettiin 10,000 kopiota, jotka myytiin loppuun pian, myytäväksi suurissa itsenäisissä musiikkikaupoissa ja Imogenin omassa verkkokaupassa. Kiitos The O.C:n tuoman julkisuuden single "Hide & Seek" sai paljon radiosoittoaikaa suositulla brittiläisellä radiokanavalla BBC Radio One:lla ja DJ Scott Mills soitti sitä omana levyvalintanaan. Kappaleesta julkastiin vielä 1500 kopiota 7''-vinyylierikoispainoksia Britanniassa syyskuussa 2005, mukana B-puolena instrumentaalinen "Cumulus". Kappale on ollut mukana useilla kokoelma levyilla kuten The Chillout Session 2006. Muita singlelohkaisuja ovat "Goodnight and Go" ja "Headlock".

Elokuussa 2005 Imogen lisensöi Speak for Yourself:n Sony BMG:lle, että albumi julkastaisiin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa Sony BMG:n merkin alla. albumi julkaistiin marraskuussa 2005 ja se nousi heti sijalle 144 The Billboard Top 200-listalla ja Imogen teki Hotel Cafe-kiertueen ja minikiertueen itsekseen promoamassa levyä. Esiintyessään Imogen on yhden naisen bändi, halliten soundeja Applen kannettavastatietokoneestaan samalla laulaen ja soittaen pianoa ja mbiraa. Hän myös esitti "Goodnight and Go":n The Late Show with David Letterman -talkshowssa 11. tammikuuta 2006 (hänet oli varattu edellisellepäivälle, mutta se jouduttiin perua aikataulun rajoiteiden vuoksi). Hän esitti vielä "Hide & Seek":n ja "Goodnight and Go":n Last Call with Carson Daly -showssa. Palattuaan Yhdysvalloista hän oli myynyt 120 000 kopiota ja hän julkaisi kiertueaikataulun Briteissä, jolla hän esiintyi mm. 2000 henkilön yleisölle Shepherds Bush Empirella maaliskuussa 2006 ja 3300 henkilön yleisölle uudelleen avatulla The Roundhouse tapahtumapaikalla lokakuussa 2006, joka oli ensimmäinen pidetty konsertti uudelleen avatulla ja kunnostetulla Lontoon tapahtumapaikalla.

2006 - tähänpäivään: Valkoisen jäniksen vuosi.
Palatessaan Britteihin Imogen ilmoitti myös, että oli allekirjoittanut sopimuksen, jolla Speak for Yourself julkaistaan maailmanlaajuisesti ja uudelleen markkinoidaan Briteissä Sony BMG:n White Rabbit-merkin alla. Sopimus tarkoittaa, että albumi saa ison ja kunnioitetun levy-yhtiön markkinointituen, mutta Imogen ja Megaphonic Records pysyvät sen hallinnassa. Speak for Yourself:n uudelleen julkaisu uudella merkillä tapahtui 24. huhtikuuta 2006 ja sen täysi markkinointi alkoi 15. toukokuuta. Viikonpäästä albumin toinen single, "Goodnight and Go", julkaistiin Britanniassa CD:nä (Kansitaiteen oli toteuttanut Ryan Obermeyer) ja 7"-erikoispainosvinyylinä. Imogen oli miksannut kappaleen erityisesti radiosoittoon (Immi's Radio Mix) ja siihen oli lisätty elementtejä Imogenin live-esiintymisestä ja mukana oli myös uusi kappale "Speeding Cars". Musiikkivideo julkaistiin samoihin aikoihin ja sitä alettiin näyttää MTV:llä ja VH1 UK:lla huhtikuun alussa ja huhtikuun lopulla sitä näytettiin muillakin kanavilla. Sinkku nousi sijalle #56 Britannian virallisella Top 75 singlelistalla. Musiikkivideosta julkaistiin toinen versio Yhdysvalloissa huhtikuun lopulla ja "Goodnight and Go":n Immi's Radio Mix ja "Speeding Cars" julkaistiin iTunesissa pari päivää myöhemmin tukemaan hänen esiintymisiä Coachella Valley Music and Arts -festivaaleilla ja The Tonight Show with Jay Leno -talkshowssa.

Elokuussa 2006 Immi heitti setin V Festivaaleilla ja tuli julki, että "Headlock" olisi kolmas sinkkulohkaisu albumilta ja se julkastaisiin 16. lokakuuta 2006 CD:n ja 7"-erikoispainosvinyylin muodossa ja jälleen siitä tehtiin Immi's Radio Mix-versio ja mukana oli B-puolena täysin vokaalinen "Mic Check". "Headlock":n musiikkivideo sai ensi-iltansa Manchesteriläisellä tv-kanavalla, Channel M:llä, syyskuun alussa ennen sen lähettämistä muille kanaville ja promo-cd:tä sinkusta levitettiin elokuun ja lokakuun vaihteessa, mukana High Contrastin remix versio kappaleesta. Heap aloitti kiertueen Briteissä ja piti kilpailun MySpacessa etsien erilaisia esiintyjiä tukemaan keikkoja, ennen kiertuettaan Kanadassa ja Yhdysvalloissa marras-joulukuussa. Pohjoisamerikan kiertueella Imogenilla oli ensikertaa mukana lavalla bändi ja tukevia artisteja, kuten Kid Beyond beatboxaamassa ja Levi Weaver soittamassa kitaraa. Imogen sai homman säveltää musiikin Disneyn dokumenttielokuvaan flamingoista ja kävi Keniassa heinäkuussa 2006 hakemassa inspiraatiota ja nauhoittamassa ääniä. Joulukuussa 2006, Imogen nähtiin The Green Room-lehden etusivulla.

7. joulukuuta 2006, Imogen sai kaksi Grammy ehdokkuutta: Best New Artist ja Best song written for Motion picture, Television or Other Visual Media kappaleella "Can't Take it In", jonka Imogen teki elokuvaan "The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe." Alkuvuodesta 2007 Verizon-mainoksessa kuultiin instrumentaalinen versio "Headlock":sta ja Apple käytti "Goodnight and Go":ta Mac OS X 10.5 Leopardin ennakkojulkaisun esikatseluvideoissaan. Imogen ilmoitti, että ei keikkailisi paljoa vuonna 2007, että saisi sävellettyä musiikin Disneyn dokumenttiin ja pääsisi työstämään tulevaa kolmatta albumiaan. Kesällä 2007 Imogen kuitenkin ilmoitti, että ei tekisi Disney-projektia, koska haluaa keskittyä kolmannen albuminsa tekemiseen. Imogen raportoi albuminsa edistymista videoblogissaan Youtuben kautta. Uusi albumi "Ellipse" ilmestyy kesällä 2009 (4.8) ja siitä ensimmäisenä sinkkulohkaisuna ja musiikkivideona julkaistaan "Canvas". Hän on myös työstänyt kappaleen "Not Now but Soon" sarjaan Heroes, tehnyt remiksausta bändille IAMX kappaleesta "Spit it Out", laulanut vokaaleja Nitin Sawheylle, IAMX:lle ja Mikalle.

lähde: Wikipedia.
Content Management Powered by CuteNews